Opetustyössä työskentelevät

Tallillamme voit valita mieleisesi opettajan sen mukaan, kenen opetustyyli on sinun oppimisen kannalta mieluisin. Tällä tavalla sinulla on mahdollisuus saada erilaisia näkökulmia ratsastukseesi.


Tallimme opetuksesta vastaavat



Hillevi Åttman

Elina Hopeavuori
Riikka Rintamäki

Sandra Niemi

Tiina Koivuniemi


Tiina Koivuniemi

yrittäjä Erik. sairaanhoitaja

Hevosharrastukseni alkoi jo pikkutyttönä; oman ensimmäisen ponin sain 14-vuotiaana. Tiinan tallia olen pitänyt vuodesta 1989, jolloin tallillamme olivat ensimmäiset leirit. Opetettua on siis tullut jokunen vuosi.

Nimi Tiinan talli tulee oikeastaan siitä, että olin koko ajan tallissa. Alettiin vain sanoa, että se on Tiinan talli. Siitä jäi sitten yrityksellekin nimi.

Kesäleirit ovat Soinissa, jossa vastaan niiden pitämisestä.

Aina kysellään lempihevosia, ja niitä minulle meidän nykyisistä hevosista ovat Osku. Toki muutkin meillä jo kauan olleet hevoset ovat kivoja työkavereita. Yleensäkin persoonallinen hevonen on mielestäni kiva.

Itse ratsastuksenopetustyylissäni korostan aina maalaisjärkeä asioiden opettelemisessa ja pyrin aina opettamaan asiat mahdollisimman yksikertaisesti. Turha koukeroisuus pois. Hevosten kanssa pärjää parhaiten olemalla johdonmukainen ja rehellinen.

Vaikka välillä voin vaikuttaa hieman kiireiseltä, niin ei muuta kuin nyppää hihasta, jos on asiaa.

Sandra Niemi

Hei, olen Sandra Niemi. Minut näet tallilla melkein joka päivä. Pikkuisesta tytöstä asti olen täällä tallilla pyörinyt. Nyt kouluttaudun ratsastuksenohjaaksi
oppisopimuksella.

Riikka Rintamäki

Riikka Rintamäki ratsastuksenohjaaja.
Olen Riikka Rintamäki, ratsastuksenohjaaja Alavudelta. Valmistuin 2008 keväällä Kiuruvedeltä ratsastuksenohjaajaksi. Valmistumisen jälkeen menin heti Soiniin pitämään leirit koko kesäksi Tiinan tallille ja syksyllä siirryin sitten Seinäjoelle opettamaan vakiotunteja.

Ratsastuksen olen aloittanut noin 5-6-vuotiaana naapurissamme olleella New Forest -ponilla Pullilla. Kävin seitsemisen vuotta vakituisesti ratsastustunneilla ja sen jälkeen sain ensimmäisen oman hevoseni Vallun. Vallun kanssa olen käynyt jonkin verran valmennuksissa ja kisoissa.

Tunneillani pyrin olemaan kannustava, tekemään harjoituksista monipuolisia siten että jokainen oppilas saisi tunnistani jotain irti. Ennen kaikkea yritän suunnitella tunnit siten että kaikille jäisi tunnin jälkeen hyvä ja onnistunut mieli.


Hillevi Åttman (Huttunen)

Hillevi Åttman eli Hiltsu on ratsastuksenopettaja ja II tason valmenteja. Hiltsu on valmistunut peruskoulun jälkeen ylioppilaaksi ja ratsastuksenohjaajaksi Ypäjältä priimuksen paperein. Ja keväällä 2016 Ratsastuksenopettajaksi. Hiltsulla on vankka tausta opettaja omassa yrityksessä Alavuden ratsastuskoulussa. Hiltsu on ratsastanut koko ikänsä. Ensimmäisen ponin hän sai kun täytti neljä vuotta. Poni oli shetlanninponi Baronesa, joka opetti sitkeyttä ja päättäväisyyttä. Ala-aste ikäisenä Hiltsu kilpaili shetlanninponi oriilla Voutilan Boris ja voitti sillä shetlanninponien koulumestaruuden neljänä vuotena peräkkäin. Näiden jälkeen Hiltsu kilpaili isoilla poneilla kaikissa lajeissa aluetasolla. Vuosina 2006 ja 2007 Hiltsu edusti Suomen kouluratsastuksen maajoukkueessa suomenhevosoriilla Eeli. Nordic Baltic Championship -kilpailuista Suomen joukkue ratsasti pronssimitalin v. -06. Hiltsu ja Eeli on historiallinen pari, koska he olivat ensimmäinen suomenhevosratsukko Suomen maajoukkueessa. Nykyään Hiltsu valmentautuu ja kilpailee kenttäratsastuksessa.